Olen ehdolla aluevaaleissa Varsinais-Suomessa 

Numerolla 244



Olen Kalevi Kallonen, 62 vuotias, maanviljelijä / yrittäjä.                                                                          Olen Kemiönsaaren kunnan kunnanvaltuutettu                                                                  Kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja                                                                                            Varsinais-Suomen erityishuoltopiiri kuntayhtymän, Valtuuston puheenjohtaja ja    Rakennustoimikunnan varapuheenjohtaja                                                                       Kehitysvammaliiton valtuuston jäsen.

Olen myös muissa luottamustoimissa ja tehtävissä, mutta edellä mainitut suoraan liittyvät Soteen ja sen valmisteluun eri elimissä. Kunnan osalta tärkeintä on että, meidän tulee valvoa, että asettamamme tavoitteet tullaan valmistelussa ottamaan huomioon kun uutta hyvinvointialuetta rakennetaan. Nyt meidän tulee vetää yhteistä linjaa kunnassamme, jotta voimme taata parhaimman tuloksen.

Varsinais-Suomen erityishuoltopiirissä olin hallituksessa aiemmin yli 16 vuotta ja rakennustoimikunnassa yli 12 vuotta.  Olin alusta asti mukana rakennustoimikunnassa, jonka vastuulla oli purkaa laitosasuminen ja löytää asiakkaille kodinomainen autettu asuminen, nyt olemme rakentaneet, vuokranneet tai osaomisteisesti hankkineet n. 20 asumisyksikköä kehitysvammaisille, joista kaksi on Kemiönsaarella (ent. Strandvik ja Attendo). Tällä hetkellä on tärkeää saada vielä kolme keskeneräistä yksikköä kuntoon ja toisaalta olla neuvottelemassa ja viemässä erityishuoltopiiriä asiakkaineen ja henkilökuntineen hyvinvointialueeseen. Hyvällä yhteistyöllä joka suuntaan, tästäkin selvitään


Jaa tämä sivu