Tyhjiä lupauksia maataloudelle

Share |

Torstai 20.11.2014 - Kalevi Kallonen


Maatalous on Varsinais-Suomessa joutunut kohtuuttomien tulonmenetysten ja säästöjen kohteeksi. Jatkuva tukien leikkaus, jossa hallitus epäonnistui EU:n kanssa neuvotteluissa. Hallitus korotti energiaveroa mutta samalla leikkasi maatalouden energiaveron palautusta. Valtion varmuusvarastojen pienentäminen, jolla ensi keväänä sotketaan edelleen viljojen markkinahintoja. Varmuusvarastojen pienentäminen on muutenkin erittäin epäonnistunut toimenpide nykyisen maailmantilanteen vallitessa. 

Viljojen hinnat ovat tulleet jo maailman runsaan sadon myötä alas yli 30 % ja sen päälle suuri osa vehnästä meni runsaiden sateiden myötä rehuksi. Tähän ongelmaan Petteri Orpo lupasi neuvotella pankkien kanssa, jotta saataisiin rahoitettua sadonmenetyksestä johtuneet tappiot. Itse kyselin eräältä pankkiryhmältä onko Orpo käynyt juttusilla ja miten pankki reagoi maatalouden hätään. Kävi ilmi että ei ole Orpoa näkynyt ja vaikka kävisikin niin jokainen tila käsitellään omana asiana kuten nytkin. Tarkoituksena ei ole ajaa mitään tilaa alas mutta tarvittaessa voidaan joutua myös myymään joitain osia ja korot tulee aina lainan pidennyksistäkin. Samoin Orpo on ilmoittanut että maatalouden byrokratiaa tulisi purkaa, itse kun kävin tukikoulutuksessa niin mielestäni se vain lisääntyy varsinkin kun kartatkin täytyy piirtää ennen kylvöä ja jos tekee pinta-ala muutoksia kylvöissä niin piirtää vielä toisenkin kerran

Myös ihmetyttää neuvottelut EU:n kanssa maidontuottajille suunnatuista pakotteista johtuvista korvauksista. Neuvottelut on käyty hyvin, mutta rahaa ei ole, ne menikin muualle. Heikko neuvottelu 

Lisäksi Mavi keksi lähteä kiristämään maataloustukien maksatuksella täysin syyttömiä maanviljelijöitä, tilanteessa jossa jo maatalous on erittäin ahtaalla. Kyllä Mavin:kin tulee pärjätä pienemmillä resurseilla, kuten muidenkin ja tehostaa toimintaa, silloin on Mavi johdossa vikaa jos se näkyy tukimaksatuksessa.

 Itse toivoisin että keskusta tekisi välikysymyksen maataloudesta ja nimenomaan vain maataloudesta. Koska tämä hallitus on tehnyt maataloudelle niin paljon halla mitä ei enää voi korjata. Samoin olisi mukava nähdä että saisimme Orpolta jotain muuta kuin katteettomia lupauksia ennen vaaleja. Näkisin myös tärkeäksi että jatkossa maatalousministerillä olisi myös jotain kokemusta savipellolla rytemisestä, niin maailmankuva avartuisi.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini